Kaikki blogit puheenaiheesta Työttömyys

Hallituksen toimet ovat vain pieni juonenkäänne työllisyyden paranemisessa

Nyt kun Suomen työmarkkinoilla ovat selvät nousukauden elkeet, on alkanut spekulaatio siitä, mikä Suomen on vetänyt ylös. Jos asiaa hieman yksinkertaistaa, jokainen joka kehuu, kuinka heidän oma porukkansa on tehnyt oikeita päätöksiä nousun aikaansaamiseksi, puhuu hieman turhan suurella suulla. 

Työntekijöille koulutusrahaa?

AKAVA on esittänyt, että töissä oleville pitäisi alkaa maksaa koulutusrahaa tonnin verran joka kolmas vuosi. Tuolla osaltaan taattaisiin se, että töissä olevien ammattitaito pysyy ajan tasalla. Toisaalta koulutusraha antaisi viestin, että ei pidä jäädä "tuleen makaamaan" vaan koko ajan pitää kouluttautua - se on nykyaikaa.

Työllisyys, työttömyys , tilastot ja hallitus

Korjatkaa ihmeessä jos tämä spekulaatio on väärässä.

Työllisyyden nousu on tietysti aina iloinen asia, mutta tilastoinnilla on aina oma roolinsa aina kun halutaan välittää jotain tiettyä viestiä.

Eikö ole niin että työllisyysprosentti lasketaan käytettävissä olevasta työvoimasta eikä koko populaatiosta. Eli "rehelliset työttömät", sellaiset jotka tilastoissa lasketaan työttömiksi vaikuttavat, mutta sellaiset "aktiiviset työttömät" tai vaikkapa karenssilla olevat työttömät eivät ole työttömyystilastoja rumentamassa.

 

Onko siitä tullut vanhentunut ajatus, että työstä pitää maksaa palkkaa?

Eräässä työtä ja työttömyyttä käsittelevässä Facebook-ryhmässä kommentoitiin osuvasti, että nykyään on "hihhulointia ja sosialismia" tai vähintäänkin "vihervasemmistolaista" vaatia työstä palkkaa. Eletään todellakin sellaisessa väärinkäsityksessä, että sosiaaliturva olisi palkkaa. Eihän se ole, mutta nykyään on menty siihen, että oikea työtön käy TÖISSÄ!

Työttömyyden ynnäilyä osa III

Päädyin tällä kertaa siihen, että entäpä jos laskettaisiin mustavalkoisen työtön/ei työtön sijasta työttömyyden astetta päivissä, joina ihmiset ovat saaneet työttömyyskorvauksia. Silloin esim henkilö olisi 25% työtön, jos oli vuodesta 3 kuukautta kortistossa, saipa sinä aikana soviteltua päivärahaa, oli työttömänä tai kuntouttavassa työtoiminnassa.

 

Päiviä ynnätessä ja muuttaessa niitä "työttömyysvuosiksi" käytin Kelan kaavaa, jossa kuukausi sisältää 21,5 arkipäivää ja kun kuukausia on vuodessa 12, niin jaoin työttömyyspäivien yhteissumman 258:lla.

Työttömät ovat yhä useammin töissä!

HYVÄ! Viime päivien uutiset ovat olleet jollain tavalla jopa hauskoja. Tarkoitan uutisia työttömyydestä. Eräässäkin uutisessa kerrottiin, että nykyisin työttömäksi katsotaan henkilö joka on tarkastalujakson aikana ollut töissä vähintään yhden tunnin.

Perustulo vapauttaisi ihmiset toimimaan

Suomessa on keskusteltu 1980-luvun alusta lähtien, pitäisikö maassamme ottaa käyttöön perustulo korvaamaan suurin osa sosiaaliturvaa. Perustulolle on löytynyt puolustajia eri puolueista, mutta ei riittävän merkittävissä määrin. Yleistäen voidaan sanoa, että mitä enemmän valtaa puolueella on, sitä pienempää on perustulon kannatus puolueen kansanedustajien keskuudessa. Valtaa pitävät kun tekevät kovin harvoin vallankumouksellisia uudistuksia.

Työllisyysaste ja työtunnit

OECD:n sivuilta löytyy niin työllisyysasteita, kuin keskimääräisiä vuosityötuntien määriä maittain. Se mitä meinaan on, että pelkän työllisyysasteen tuijotus on vähän niin ja näin, jos entistä useampi työllinen on osa-aikainen, ja noin yleensäkin ei työllisyys kohene jos samat kansantalouden työtunnit jaetaan yhä useammalle, vaikka ainahan moisella silmänkääntötempulla voi kulloinenkin hallitus nostaa omaa häntäänsä.

 

Aktiivimalli

Ykyiset aktiivimallit eivät palvele juurikaan ketään. Olen sitä mieltä että jotkut työttömät tarvitsevat aktivointia, mutta työttömiä on niin paljon erilaisia ettei ole mitään järkeä yrittää laittaa heitä samaan malliin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä