Kaikki blogit puheenaiheesta Retoriikka

Donald Trump ja kansakunnan tila

Presidentti Trumpin ensimmäinen esiintyminen kongressille ei tuonut esille presidenttiä vaan presidenttiehdokkaan. Virkakausi on alkanut kuukausia sitten ja vaalipäivästä on kulunut jo kuukausia mutta tästä huolimatta Donald Trump ei tunnu olevan sinut sen kanssa, että hän on nyt presidentti. Lainsäätäjät odottivat poliittista linjapuhetta, jossa presidentti tuo esille konkreettiset askelmerkit tavoitteilleen.

Donald Trumpin johtajuus koetuksella

Huomenna Yhdysvalloissa koittaa yksi poliittisen kalenterin tärkeimmistä hetkistä presidentin saapuessa kongressiin pitämään vuotuista puhetta kansakunnan tilasta. Kansakunnan tila - puhe on yksi niistä harvoista kerroista kun kaikki hallintoa edustavat instituutiot ovat kokoontuneet yhteen. Kongressin yhteisistunnossa paikalla ovat senaatin ja edustajainhuoneen lisäksi Yhdysvaltain hallitus sekä korkeimman oikeuden tuomarit, aselajienkomentajat ja diplomaattikunta.

Paavo Väyrysen retoriikka ennen ja nyt

Tasan vuosi sitten kirjoitin blogin Paavo Väyrysen jälkiviisaudesta ja "ylivertaisuudesta" Suomen muihin politiikkoihin verrattuna.

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210472-paavo-vayrynen-jalkiviisau...

Donald Trumpin virkaanastujaispuhe: Instituution ilmentymä

Millaista virkaanastujaispuhetta voidaan tänään odottaa Yhdysvaltain presidentiksi nousevalta Donald Trumpilta? Hänen aikaisempien puheiden ja lausuntojen perusteella virkaanastujaispuhe voi sisältää ihan mitä tahansa. Jos hän kuitenkin noudattaa perinteitä, on olemassa muutama kirjoittamaton sääntö, joita uuden presidentin tulisi virkaanastujaispuheessaan huomioida.

Jytky, Brexit, Trump - Saman virheen toistamisesta

Jytkyllä, Brexitillä ja Trumpilla on yhteistä se, että kaikki ne johtuivat poliittisen vastavoimansa typeryydestä ja surkeasta retoriikasta. Asiallisuus, maltillisuus ja ennakkoluulottomuus ei voi voittaa, jos sen kannattajat alentuvat ahdasmielisinä rasisteina pitämänsä vastapuolen tasolle.

Erään kansalaisaloitteen johdosta

Aito Avioliitto ry:n entinen puheenjohtaja Jukka-Pekka Rahkonen pääsi esittämään näkemyksiään eduskunnan lakivaliokunnassa 27.10.2016 alkuun panemansa (toinen alkuunpanija oli Pasi Turunen) kansalaisaloitteen tiimoilta.

Tässä kirjoituksessa käsittelen Rahkosen retoriikkaa ja muita hänen puheestaan johdettavia ilmiöitä.

Yhteiskunnasta, pysyvyydestä ja mielipiteenvapaudesta

Stuart Kauffmanin kirjassa "Pyhän uudelleen keksiminen" on käsitelty globaalin maailman ongelmaa. Hän korostaa sitä että maailmassa olisi historian varhaisimmissa vaiheissa ollut kulttuureja jotka ovat olleet joko sellaisia että (1) ne ovat olleet kohtuu pieniä ja tätä kautta kokonaisuus on ollut monipuolinen ja monimuotoinen tai (2) sitä ollaan oltu yhtenäiskulttuurissa ja suuria. Globaalissa maailmassa yritetään sen sijaan tasapainoilla vapauden ja monimuotoisuuden ja suuruuden kanssa.

Sanoman voima ja kehut Timo Soinille

Ihminen jolla on viestinnän taito, on kaiken menettäneenäkin mahtavampi kuin kuningas.

Suunnilleen näin on Sir Winston Churchill kuvannut puhetaidon merkitystä.

Blogien, kuvaviestinnän, median uutisten ja markkinoinnin maastossa kulkiessaan huomaa kuitenkin nopeasti, kuinka vähän lopulta viitsimme käyttää aikaa sanomamme vahvistamiseen. Liian usein uskomme siihen, että viesti menee perille kun peilaamme asioita oman kokemuspiirimme kautta ja kerromme ne lähinnä meille itsellemme tutuilla sanoilla ja ilmauksilla.

Millainen on Erdoğanin Turkki?

Pikku-Mustan yliopiston puutarhassa tapahtui yhteentörmäys, jossa dramaturgi käveli päin politiikan tutkijaa. Politiikan tutkija väisti, mutta huomautti, että silmät ehkä kannattaisi pitää auki.

- Yritän parhaani, dramaturgi vastasi. - Mutta en nyt oikein ehdi keskittyä moneen asiaan yhdellä kertaa.

- Mihin sinä sitten keskityit, sillä minusta näytti, että kävelit unissasi? politiikan tutkija ihmetteli.

- Minä ajattelin, dramaturgi vastasi.

Ovatko perussuomalaisten möläyttelyt jäsentenvälistä kamppailua?

Ovatko Perussuomalaisten möläyttelyt jo jäsentenvälistä vaalikampanjointia?

 

Ei liene salaisuus, että perussuomalaisten kannatus on kärsinyt hallituspuolueista kaikkein eniten kuluneen vuoden aikana. Mitään varsinaista nousevaa trendiä ei ole liion ollut näköpiirissä, vaikka Timo Soini omassa pienessä kuplassaan kertoikin PS:n tarvitsevan vain 0,2% nousun jokaisessa tulevassa gallupissa ja eduskuntavaaleissa kannatus on viime vaalien tasolla. Niin sitä pystyy poliiitikko luomaan itselleen sellaisen todellisuuden kuin haluaa.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä