Kaikki blogit puheenaiheesta Pienyrittäjä

Rohkeus rakentaa tulevaisuutta

Ikaalisissa järjestettiin Kristillisdemokraattien Eduskuntavaalien viikonloppu. Mielelläni olisin ollut mukana, mutta olin samaan aikaan töissä. Haluan hoitaa vastuuni ja työni parhaani mukaan ja siksi en perunut seurakuntamme ”Leirimuisteloa” tai jäänyt sieltä pois. Meillä oli lasten ja ohjaajien kanssa todella mukava päivä.

Sähköisessä mediassa uutiset ja viestit leviävät nopeasti. Vaikka olin pois Ikaalisista, sain kuvien ja tekstien välityksellä seurata tapahtumia.

Ei enää koskaan työnantajaksi

Kymmenet tuhannet yritykset odottavat uutta omistajaa tai jatkajaa, mutta siitä ikeestä vapautuneet vannovat, etteivät enää koskaan ryhdy työnantajaksi. Rakennemuutos jyrää läpi jokaisen työpaikan. Vanhat tuotantomenetelmät ja markkinointitavat menevät väkisin uusiksi pelkästään median murroksen ja uuden tekniikan ansiosta. Suomessa pääomat rämettyvät.  Osinkojen ja myyntivoiton raju verotus ei innosta yrityskauppoihin ja riskinottoon varsinkin kun markkinat ovat hämärän peitossa.

http://juhahaapakoski.blogspot.fi/2015/02/ei-enaa-koskaan-tyonantajaksi....

 

Henkilöyhtiö yrittäjän ahdinko.

Yrittäjien mahdollisuuksien parantamisesta on puhuttu paljon, ideoita on ollut, toimia sitten vähemmän. Yrittäjyys kun on alunalkaenkin toimi mihin vaaditaan erillaista luonteen piirettä kuin valtaväestöllä. Tämä piirre ei ole sen parempi, kuin huonompikaan, mutta jonkun asteinen mielenhäiriö kuitenkin. 

 

Tällä hetkellähän yritysmuotoina on mm. toiminimi, kommandiitti yhtiö yms. sekä osakeyhtiöt. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä