*

mrantaiso Orjuus lakkautettava tästä maasta!

Ristiretki työttömiä vastaan

  • Ristiretki työttömiä vastaan

Olen huolissani hallituksen ristiretkestä työttömiä vastaan. Loanheitosta ei julkisuudessa vaikuta loppua tulevan, mutta yhtään työtöntä ei viha- ja kurakampanja työllistä.

Työttömiä vaikuttaa tässä maassa saavan nimitellä ja kohdella miten hyvänsä. Jos samalainen mustamaalaaminen, yleistäminen ja syyllistäminen kohdistuisi, naisiin, lapsiin, työnantajiin tai maahanmuuttajiin, niin siitä olisi jo noussut haloo.

Hallituksen ehdotukset työttömien kiintiötyöpaikkojen hakemisesta, vaatimus olla työssä viitenä päivänä kolmen kuukauden aikana, viikottainen raportointi tekemisistään työvoimatoimistolle, kolmen kuukauden välein järjestettävät turhat haastattelut ja sanktiointi kaikesta mahdollisesta tekemisestä tai tekemättä jättämisestä ”työstä kieltäytymisenä” on idioottimaista toimintaa.

Hallitusohjelmassa kerrotaan muun muassa näin: ” TE-toimistojen tehtäväksi kirkastetaan työnvälitystoiminta. Julkisen työnvälityksen vuoropuhelua ja yhteistyötä työnantajayritysten kanssa vahvistetaan. Uudistus aktivoi työnhakijan omaa roolia työnhaussa, mutta myös varmistaa nykylainsäädännön sanktioiden tehokkaan täytäntöönpanon.”

Työttömiä itseään, heidän kokemuksiaan, ideoitaan ja kritiikkiään ei kuunnella, vaan toimitaan yleisten, väärien ja vanhanaikaisten mielikuvien, uskomusten ja ennakkoluulojen pohjalta. Ei ole siis mikään ihme, että tällä tekemisellä ja uudistamisella ei tule olemaan vaikuttavuutta. Järjestelmä perustuu epäluottamukseen ja valvontabyrokratia vie kaikki vähät resurssit pois järkeviltä ja työllistäviltä hankkeilta. Mielivaltainen karenssitehtailu milloin mistäkin syystä pysäyttää monelta myös työnhakemisen, lisää toimeentulotuen ja muiden sosiaalipalveluiden tarvetta ja kustannuksia.

Kateus, viha, ylimielisyys ja loanheitto eivät työllistä, vaan tekevät Suomesta stasimaisen holhous- ja poliisivaltion - vakoilutyhteiskunnan, jossa jokainen kirjaa ylös toistensa rangaistavia tekemisiä.

Palaute: rantaiso@yahoo.com

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Poliitikot puhuvat paljon uudistamisesta varsinkin ennen vaaleja. Taustalla tuntuu jyräävän kuitenkin byrokraattinen koneisto, joka ei muuta suuntaansa millään. Lueskselin juuri pari päivää sitten HE 161/2001 http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2001/20010161, eikä kovin paljon mikään ole siitä muuttunut asenteiden kohdalla, ainakaan parempaan suuntaan, vaikka politiikan valtasuhteet ovat muuttuneet moneen kertaan.

Puheet normien purkamisesta ja sääntö-Suomesta ovat näiltä osin vain hämäystä. Hallitus toisensa jälkeen lupaa 100 000 työpaikkaa, tuloksena on vain simputusta ja kurjistamista. Oikeasti työpaikat syntyvät esimerkiksi yrityksissä tarpeen mukaan, ei sillä, että työttömillä on paskat fiilikset tai rahat otetaan pois.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Työttömien yksi iso ongelma on heidän puutteellinen oikeudellinen asema työvoimaviranomaisen mielivaltaa vastaan. Ja kun tuon viranomainen tietää, he voivat aiheuttaa hankalille työttömille sellaista taloudellista ahdinkoa, että työttömät mielummin suostuvat mielivaltaan kuin ryhtyvät taistelemaan työvoimaviranomaista vastaan oikeuksiensa puolesta - vaikka kuin olisi laki työttömien puolella. Kumma kun ristiriitoja työvoimaviranomaisen ja työttömien välillä ei voi viedä esim. hallinto-oikeuteen, että miksiköhän on noin.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Ristiretki. Niinpä. Mehän olemme kaiken pahan alku ja juuri, työttömiä tahallamme, emme missään tapauksessa sen takia, että työpaikoista olisi pulaa. Meitä sopiikin sitten rangaista oikein Isolla Kädellä.

Hehheh.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Vielä jatkaakseni puheenvuorostani #2, niin varsin usein työvoimatoimistossa (TE-toimisto tarkkaan ottaen nykyisin) työttömien asioita te-virkailijat hoitavat äiti- ja tätimäisesti, ikään kuin hallintolakia ja muita lakeja ei olisi säädetty juuri TE-viranomaisten noudatettavaksi.

Ja minkä sitten teet, kun te-viranomainen osoittaa sormellaan, että tuohon sopimuksen kohtaan kun sitoudut ilman oikeata palkkaa, ja kun nimelläsi ehdot allekirjoitat, vältyt työttömyyspäivärahan menetykseltä.

Frank Halloway

Sanoisit suoraa, että ongelma ovat herkkähipiäiset tantat, jotka pussiin puhutuksi tullessaan valitsevat koston.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Hallituksilla on kovin vähän toimintamahdollisuuksia niissä asioissa, jotka kuuluvat ns. työmarkkinajärjestöille, joille Suomessa on annettu aivan liian paljon parlamentaarista valtaa silti puhuen juhlapuheissa kauniisti ja kunnioittavasti demokratian hyveistä.

Hallitukset voivat "luoda " velkarahoin julkisen sektorin töitä mm. lisäten byrokratian määrää ja lisäten tehottomuutta, mutta todelliset kansantaloudelle merkittävät työpaikat luodaan yksityisellä rahalla yksityisomisteisiin yrityksiin, jotka lopulta rahoittavat koko systeemin toiminnan.

Sipilän hallitus ( hallitusohjelma ) piti suurta ääntä byrokratian purkamisesta, mutta missä olisi edes yksi pieni konkreettinen esimerkki asian etenemisestä käytännön tasolla ?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Mitä rumaa hallitus on työttömistä tarkkaan ottaen sanonut? Itseltäni on jäänyt loanheitto huomaamatta vaikka en säkissä eläkään.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Vähän faktaa. Pistä ilmoitus tänne kun löytyy palkallinen työ ,puh.no kera tai ilmoita työkkäriin.

Koko maassa oli lomautettuna maaliskuun lopussa
30 300 henkilöä.
-Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä
20 200 henkilöä..

Yli 50v ja yli 55v on yhteensä 204 000 työttömänä nyt.

126 600 henkilöä, sosiaaliturvaa vastaan 9e/pv (matkoihin) töissä.
Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.
lähde:
TEM-huhtikuu-17

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Noin yleisellä tasolla en oikein ymmärrä, että työttömät olettavat työssäkäyvien maksavan työttömyyden kustannukset mukisematta ilman vastavuoroisuutta.

Töissäkäyville työttömyydestä aiheutuvien korvausten maksaminen olisi ymmärrettävämpää, jos työtön hyväksyisi ne toimenpiteet joilla työnhaun tai koulutuksen aktiivisuutta saataisiin nostettua. Sehän on työttömän työtä työpaikan saamiseksi. Minun mielestäni on niin, että jos aktiivinen työnhaku tai koulutus ei kiinnosta, sen täytyy näkyä työttömyyskorvauksen ja etuuksien tasossa.

Hyvä esimerkki oli SAK:n puheenjohtaja Jarkko Elorannan lausunto työttömien kyykyttämisestä. Hänen mukaansa syksyn palkkaneuvotteluista tulee vaikeita, jos hallitus ei poista toimenpiteitä työnhakuun ja työttömyyskorvauksiin suunniteltuja muutoksia. Missähän kohtaa Elorannalta on mennyt hallitus ja työnantaja sekaisin ?

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

"Noin yleisellä tasolla en oikein ymmärrä, että työttömät olettavat työssäkäyvien maksavan työttömyyden kustannukset mukisematta ilman vastavuoroisuutta."

En tunne yhtään tälläisellä mentaliteetilla työttömänä olevaa, tiedän kuitenkin henkilöitä joita ei työnteko kiinnosta ja tekevät kaikkensa etteivät työllisty. Se on ihan sama miten paljon sanktioita näille jakelee, ei heitä kiinnosta, nämä notkuvat toisten nurkissa syövät toisten ruokaa.

Valtaosa on kuitenkin jotka haluaisi töihin oman elämänsä rajoissa, luulen että täälläkin moni tajuaa ettei perheellinen nosta ankkuria noin vain ja ala käymäään töissä jos lähin avoin työ on 300km päässä, mutta lasten koulut ja puolison työ nykyiselllä paikkakunnalla. Helpottaako heidän elämää että perhe rikotaan sanktioilla?

Helppo huudella jos ei tälläiseen tilanteeseen ole joutunut tai toinen että 35 vuotta työelämässä ja huomaat olevasi liian vanha jokaisen yrityksen silmissä, sanktiot varmasti helpottavat tilanetta.

Surullisen moni haluaa lyödä jo lyötyjä ja vielä hiukan lisää, niiden vuoksi joita ei kiinnosta työnteko.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Matti Ahlstedt

Nykyisin tarjottu työpaikka pitää ottaa vastaan, jos työ on 80 kilometrin työssäkäyntialueen säteellä kotoa.

Työmatkoja ryhdytään laskemaan kilometrien sijasta matka-aikoina. Jo nykyään kokoaikaisten edellytetään ottavan vastaan työ työssäkäyntialueen ulkopuolelta, jos matka-aika päivässä on julkisilla kulkuvälineillä 3 tuntia ja osa-aikaisilla 2 tuntia.

Tämä ei ole kohtuutonta ottaen huomioon, että työttömiin verrattuna moninkertainen määrä ihmisiä käy töissä julkisilla kulkuneuvoilla kauempaakin kuin nuo edellämainitut aikamäärät.

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt Vastaus kommenttiin #10

Ei nuo ota huomioon sitä ettei vain töitä ole 80km säteellä, vaatimus on hakea työtä se kerran viikossa tai tulee sanktiota.

Eikä julkiset kulje jokapaikkaan, saati työaikoihin, koitappa päästä esim. Salosta Turkuun että olet klo. 6 aamusta töissä. Oma auto on välttämätön ja nyky bensahinnoilla alle 1900€/kk työ on kannattamatonta ottaa vastaan 40km tai pidemmältä.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #11

Matti Ahlstedt

Niin. Sadat tuhannet ihmiset käyvät töissä joka päivä kauempaa kuin tuo mainitsemasi 40 km. Juuri siksi työttömälle ei pidä maksaa enempää työttömyyskorvausta kuin noista ihmisistä huonoiten ansaitseva saa käteen.

Pitääkö työn vastaanotosta kieltäytyvä palkita siitä, että hänen mielestään työn vastaanottaminen ei kannata !

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

lainaus?
työssäkäyvien maksavan työttömyyden kustannukset mukisematta ilman vastavuoroisuutta.

Työnantajien puolesta jotka on työttömiä tehtaillut.
-Työttömyyshän ei ole työttömien syy. Ja huom: Perustuslaki takaa työttömyyden aikana elannon sosiaaliturvasta.
Työttömälle ja hänen lapsilleen.
Aivan kuten sinä saat lapsilisät ,Kelavähennykst ym.Kelasta.

JK.Mitä se työtön ,irtisanottu maksoi työssä ollessaan ehkä vuosia?
Aivan.Palkasta veroa n.22% +vällillistäveroa joka päivä ALV 24% kulutuksessa.

Kenen Kela-etuuksiin?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Onko vaikea ymmärtää?
"Työ on parasta sosiaaliturvaa ja siitä on saatava palkkaa , se on hyvä motivaattori.

Timo Heikkila

"Ei ole siis mikään ihme, että tällä tekemisellä ja uudistamisella ei tule olemaan vaikuttavuutta."

On vaikuttavuutta; sanktioidaan porukkaa pois kortistosta! Tapahtuu ihme, työttöminen määrä vähenee, mutta työllistettyjen joukko ei lisäänny.. Hallitus/Lindström onnistuu tavoitteissaan 50 prosenttisesti. Se onnistunut osa muistetaan mainita, Esim Lindström mainitsee pitkäaikaistyöttömyyden vihdoin vähentyneen. Joka tarkoittaa pitkäaikaistyöttöminen vähenemistä kortistosta.

Toimituksen poiminnat